Miten alle yksivuotias voi tunnistaa äidin käsityölehdet? Käännellessään sivuja tytär nauraa kimeästi ja innoissaan ja äiti pelkää milloin sivu repeää. Kun olisi kotona läjäpäin Postin, sähköyhtiön ja minkälie firmojen turhia mainoslehdyköitä, joita saisi tutkia paljon mielukkaammin. Mutta tyttö tietää mitä tekee. Pitää äitiä jännityksessä!

Eräs joululahjaneule edistyy hitaasti ja varmasti Mika Waltarin äänikirjan tahtiin. Olen ehtinyt nyhertämään työn parissa monenmonta tuntia, silmukoita vain sattuu olemaan 340 ja senttiin mahtuvien kerrosten määrä suuri. Työ on kuitenkin niin helppo ottaa ja laskea käsistään, että sitä ehtii tekemään helpostikin pari tuntia päivässä, jos laskee kaikki kymmenminuuttiset yhteen. Äidin käsissä liikkuvat puikot lienevät niin tuttu näky tyttärelle, etteivät ne useinkaan jaksa kiinnostaa häntä.

Keskiviikon olimme Turussa ja pakkohan minun oli käydä Lankabaarissa poikkeamassa kun se oli muuttanut siihen Pulssin vastapäiseen rakennukseen (Pulssiin muutenkin oli asiaa). Ihan en pystynyt nollalinjaa pitämään, mutta esittelen hankinnan vasta kun olen saanut siitä valmistuvan työn annettua saajalleen. Ihanaa angora-lankaa hypistelin, mutta kun kaapissa on varmaan sata kiloa kutimenruokaa, niin jätin vyyhdit kuiskimaan hyllyyn. 

En tiedä lasketaanko tätä, mutta löysin jo viime vuonna valmistuneen pipon laatikosta ja kuittasin tehdyksi.

Pipo piti muistaakseni viime vuonna antaa joululahjaksi. Voisin tänäkin vuonna yrittää, kunhan  ensin uudelleentasoitan neulepinnan sumutinpullon ja pyyhken avulla. Pipo on semmoinen suorakaiteen mallinen simppeli viritys. Seiskaveikkaa olen siihen käyttänyt, pätkävärjättyä. Pipo on vähän iso Nellalle, mutta pari-kolmevuotiaalle pojalle oikein passeli. Luulisin.