...Tai on jo muuttanut, nimittäin tänne. Syitä on monia, eikä vähäisimpänä toimivuus. Kuten moni muukin entinen vuodatus-bloggailija, toivon alkuperäisen Silkkilampaat-blogin säilyvän täällä rakkaana arkistona vanhoista töistäni. Tervetuloa uuteen blogiini!

Oikein hyvää Uutta Vuotta 2012 kaikille! Vaikka blogissa on jälleen ollut hiljaista, kotona on riittänyt hommia senkin edestä. Marraskuussa pääsimme muuttamaan uuteen kotiimme, ja aika nopeasti saatiin tavarat järjestykseen. Nyt enää puuttuu osa verhoista, mattoja ja joitain tauluja seiniltä. Taulujen kanssa ei edes pidetä kiirettä, vaan makustellaan mihin mikäkin voisi sopia. Keittiöön ja olohuoneeseen sain laitettua jouluksi verhot, Nellan syntymäpäiviin mennessä olisi tarkoitus saada ommeltua ja laitettua paikalleen vielä parit lisää. Keittiön verhot ovat haastavimmat, sillä mielessä on monta visiota. Tällä hetkellä keittiössä on vielä ne jouluverhot.  Pidän niin paljon uudesta kodistamme , on avaraa ja vaaleaa, harmonista.  Joitain pieniä kodikkaita juttuja puuttuu, mutta niitähän ehtii hankkimaan  asumisen lomassakin.

Rakas poikamme kastettiin joulukuun alussa, ja niihin kemuihin leivoin monennäköistä, muun muassa tällaisen kakun, jonka koristeiden näpertelyyn meni tunti jos toinenkin. Toivottavasti tulen vuosien saatossa nopeammaksi noiden koristeiden kanssa!

Isä ja poika niin hienoina...

Itsetehty ristiäismekko olikin tietysti jo esikoisen jäljiltä valmiina, mutta halusin silti tehdä jotain neulottua Viljamillekin. Olin jo paljon aikaisemmin lisännyt kirjanmerkkeihin Dropsin sivuilta neuleliivin, ja semmoisen neulaisin pojalle ristiäisten vaihtovaatteeksi. Neuleliivi mahtuu edelleen, kuva on eilen otettu ennen lähtöä 2-vuotis synttäreille. Varsinaisena ristiäispäivänä liivi ei Viljamin päällä ollut kuin muutaman minuutin,  sillä väkimäärän vuoksi sisällä oli melkoisen lämmin.

Jo syksyllä sain Nellan villasukat valmiiksi samaisesta langasta kuin omanikin. Täysin peruskamaa, silmukoita taisi olla 44 ja puikot 3,5. Lanka siis seitsemää veljestä.

Olimme Viljamin ja Teemun kanssa joulumyyjäisissä myymässä käsitöitä, ja pääsimme paikallislehteenkin. Kauratonttuja oli onneksi valmiina armeija, mutta tein niitä myös lisää, sekä jouluessuja, joita olisi saanut olla enemmänkin. Jouluessuista en valitettavasti muistanut ottaa kuvaa, niistä tuli kumminkin kivoja. Tein samalla periaatteella kuin edellisetkin essut, eli miten mieleen juolahti, jokaisesta erilaisen. Tonttujen tuotekehittely jatkuu edelleen, ja olen jo tehnyt pari ensi joulua varten. Uusien tonttujuttujen ideointi on tosi hauskaa. Yhdestä kehitellystä tontusta on kuvakin. Tämä tonttu meni Terhille. Tontulla on Rose Mohair Luxista neulottu lakki, sekä tuubi-kaulaliina. Kauluri on siis uusinta uutta tontturintamalla, sopii kauratontullekin!  Violetti väri valikoitui Terhin olohuoneen verhojen värin mukaan.  Kaikki tontut menivät kaupaksi ,  joten uusien suoltaminen ensi joulua varten on vauhdissa.  Muutamia edellisjouluna tehtyjä tonttuja jouduin korjailemaan, kun en ollut niihin tyytyväinen. Samaten nyt huomaan että uusien kauratonttujen taso on noussut, kun itse tulee tarkemmaksi niiden suhteen. Nyt jouluna näin sen vuosi sitten lahjaksi antamani kauratontun prototyypin ja olin ihan kauhuissani sen puutteistaJ. Ensi jouluksi pitänee tehdä prototyypin omistajaperheelle uusi tuotekehitelty tono. Sukkahousuista on pulaa, joten muistakaa kaikki sukulaiset ja ystävät;  kaikki vähänkin rikki olevat kelpaa tonttumateriaaliksi!  Ostin kyllä juuri Vapaa Valinnasta tosi halpoja sukkahousuja, toivotaan että ne toimii tontuissakin! Vielä en ole päässyt niitä kokeilemaan.

Ennen ja jälkeen. Puusohvan sain anoppilan yläkerrasta ja sutikoin sen valkoisella Helmi –kalustemaalilla. Pappan sirkkelillä muotoilimme Etolan ale-patjan oikean kokoiseksi ja ompelin siihen päällisen Käsityöapajasta ostamastani hienosta ja paksusta  englantilaisesta puuvillasta. Puusohva on hyvällä edustavalla paikalla eteisessä, pidän siitä kovasti!

Ihanaa kun on lunta, on niin kaunista! Kun joulukuu vaihtui tammikuuksi, alkoi kuin taikaiskusta olemaan näitä aurinkoisia päiviä, jolloin hanki kimmeltää ja valo lisääntyy ihan silmissä. Työn alla on Nellan synttärileivonnaiset, kakunkoristeet , sekä poltetun oranssin värinen villatakki itselleni. En ole aikoihin neulonut itselleni mitään, ja päätin että NYT! Ei sitten kun se ja se on valmis, mammakilot on karistettu jne., vaan nyt!  Mammakiloja kyllä yritän karistella niin, ettei niitä enää ensi vuonna montaa olisi. Olkoon se, jos ei nyt uudenvuodenlupaus, niin ainakin uudenvuoden yritys!

 

Jälleen myös täällä.

Tulinpahan vain kertomaan, että kaksi viikkoa olen saanut olla kahden äiti. Pientä kipua tuotti olla sairaalassa vauvan kanssa kolme yötä, sillä äidin ja esikoisen eron hetket olivat ennen sitä olleet vähissä. Isosisko ja isi pärjäsivät aivan loistavasti kahdestaankin eläintarhamme kanssa, ja äiti ja pikkuvelikin pääsivät hyvänä ja aurinkoisena päivänä kotiin. Pikkuveljen villasetti valmistui ajoissa ja se saatiin kotimatkalle päälle.

Pojan haalari on ihanaakin ihanampi Small Things Romper. Koko on kolmekuisen, vähän jämpti meidän jässikälle, joka syntyessään oli reilu nelikiloinen. Syntymäpaino oli kylläkin oletetun mukainen, painoihan esikoinenkin piirun verran yli neljä kiloa. Neuloin haalarin 4,5 mm:n pyöröillä ja sukkapuikoilla, lankana on se Cascaden upea 220 Paints. Sitä kului tasan 150 grammaa. Haaalarin jo valmistuttua hoksasin senkin, että lanka on aavistuksen ohuempaa kuin ohjeen suosituksissa ja puikotkin pienemmät, joten varmaan siitäkin johtuu neuleen niukka mitoitus. Isompi haalari olisi tarkoitus neuloa lähiaikoina.

Olen tämän kahden viikon aikana saanut huomata, että vaikka minulla on tähän päivään saakka ollut maailman ihanin tyttölapsi, niin nyt saan olla myös maailman ihanimman poikalapsen äiti. Kummallista, vai mitä? Onnentunnetta tietysti vielä syventää hyvin nukutut yöt, suloinen poikalapsi kainalossa ja reipas esikoinen, joka nukkuu meidän kaikkien kanssa samassa huoneessa, mutta omassa sängyssä. Pienestä ne ilot lähtee.

Haalarin kaveriksi neuloin lapaset, lakin ja töppöset, joihin kaikkiin yhteensä kulutin 80 grammaa vihreää TeeTeen Helmi-lankaa. Lakki on Norwegian Sweet Baby Cap, tein pienemmän koon, mutta  olisi siitäkin vielä pitänyt jättää silmukoita pois, sillä lakki on turhan iso vauvalle. Töppöset tein Neulojan Vuosi –kirjan ohjeella, jätin pienimmästä koosta vielä 10 silmukkaa pois. Aika niukat ovat vauvalle, mutta tosi suloinen töppösmalli. Meinaan tehdä toiset isommat, mutta pitää muistaa päätellä löyhästi, etteivät kiristä suusta. Nämä siis neulotaan pohjasta varteen tasona, itse kylläkin neuloin varren, ohjeesta poiketen, sukkapuikoilla ja suljettuna neuleena. Lapaset tein omasta päästä, ne ovat kaksinkertaiset, ja resorissa on 38 silmukkaa ja kämmenissä 44. Kämmen-osuudet olisivat voineet olla aavistuksen pidemmät, mutta aika hyvin käsissä pysyvät. Viidellä silmukalla ja kolmella sukkapuikoilla neuloin i-cord –putken käsineiden väliin, jotteivat joudu hukkaan toisistaan. Puikkoina kaikissa oli 2,5 mm:n bambutikut. Kaksi puikkoa katkaisin, onneksi alun perin on ollut kaksi settiä samoja puikkoja, joten en ollut pulassa tapaturmista huolimatta.

 

Tällä hetkellä puikoilla on villasukat tyttärelle. Aikaa neulomiselle ei paljoa ole, mutta otan kaiken ilon irti siitäkin vähästä ja palailen kun kerrottavaa on.

 

Teksti luettavissa myös täällä.

Kuka on hurahtanut violettiin häh?  En ainakaan tunnusta, vaikka sattuman summana tänään tulee pläjäys purppuran ja violetin sävyjä, sekä hätäisiä kuvia, jotka johtuvat pääasiassa liukkaasta ja kamera-innostuneesta lapsesta, sekä vähän siitä kärsimättömästä äidistä.

Arviolta kuukausi sitten sain tilauksen miähensiskontyökaverilta kahdesta virkatusta Juhannusruusu-matosta. Väritoiveena oli tummanvioletti, jota lähdin ensin metsästämään ontelokuteena, mutta kun sellaista ei missään ollut tarjolla, niin siirryin tavoittelemaan trikoota.  Ensitutustuminen Uudessakaupungissa sijaitsevaan Kudepuotiin tuotti toivotun tuloksen, ja löysin reilu kahdeksan kiloa violettia trikookudetta juuri täydellisessä tummanvioletissa sävyssä.

Kerimisessä oli järkyttävä homma. Huomasin heti kotona, että kude on tosi epätasaisen paksuista, vaikka väri olikin täydellisen tasainen. Väriin olin kiinnittänyt jo kaupassa erityishuomiota, sillä edelleen vähän harmittaa se tyttären pinkki matto, jonka kude oli todella epätasaisen väristä. Jouduin leikkaamaan kudetta kahtia, välillä en leikannut, välillä mietin, että pitääkö leikata vai ei. Kerimiseen ja leikkailuun meni varmasti ainakin se sama aika kuin mattojen virkkaukseen.

Matot on virkattu nro 8 koukulla, sellaisella sähäkänvihreällä ja kimaltavalla, joka veti tytärtä puoleensa yhtä tehokkaasti kuin itseänikin. En tiedä oliko oikeastaan onni, että koukku napsahti ensimmäisen maton lopussa poikki (vasta eka rikkomani mattoja virkatessa) ja jouduin ostamaan uuden perus-novitalaisen koukun. Ystäväni on muistaakseni katkaissut matonvirkkauksen yhteydessä useammankin koukun, joten nyt olisi virkkuukoukkufirmoilla tuotekehittelyn paikka ja täydellinen rako suunnitella katkeamaton koukku erityisesti matonvirkkaukseen.  Tuskinpa olemme ainoita koukunkatkojia, ja matonvirkkaus tuntuu nyt olevan pinnalla.  Jostain luin, että tällä hetkellä ontelokuteen saatavuudessa on jopa ongelmia, sillä kysyntä on suurempaa kuin mitä ehditään tuottamaan. Ja matonvirkkaus tunnetusti syö materiaalia.

Mattoihin humpsahti suunnilleen kahdeksan kiloa kudetta, pieniä keriä  jäi vain jäljelle. Mattojen halkaisijat olivat muistaakseni 125 senttiä. Olen mattoihin tosi tyytyväinen, vaikka olisihan se vielä kivampaa ollut, jos kude olisi ollut tasaista. Joissain kohdin mattoa näkyy, kun kuteen paksuus vaihtelee, mutta mielestäni se ei kuitenkaan ole mitenkään häiritsevää. Mattoja en kastellut (huonon ilmanvaihtomme vuoksi) ennen lähettämistä uuteen kotiinsa, tamppasin ja harjasin vain.  Olen huomannut että virkatut matot on hyvä peitellä kostealla pyyhkeellä (ilmava paikkakin on plussaa), kunnes pyyhkeen ja maton pintakosteus on haihtunut. Niin matoista tulee hiukan lattanoita, eivätkä ne lainkaan kupruile siten, että tekisi mieli kompastua reunaan.  Olen muutenkin aikamoinen käsitöiden kostuttaja, eli en oikein osaa sanoa mitään työtä ennen valmiiksi, kun olen sen laittanut päiväksi-pariksi  suihkupullolla kostutettuna pyyhkeiden väliin. Suihkupullokostutus kun saa neulepinnalle ihmeitä aikaan, vaikkei siinä mitään törkeitä käsiala-ongelmia olisikaan.  Toivotaan, että sitten kun seuraava matto valmistuu, asumme jo uudessa kodissa jonka ilmanvaihto on niin hyvä, että saan kostuttaa mattoni ennen käyttöönottoa.

Sairaalasukat ovat sitten tässä! Malli on Novitan sivuilta muokattu. Ohjeessa käytettiin Nallea, ja itselläni oli 7-veikkaa, joten jouduin vähän soveltamaan. En saanut itse otettua sukista kummoisia kuvia, ei keskikroppa enää taivu juuri mihinkään, ja muutenkin valaistus ja muut vallitsevat olosuhteet latistivat fotoiluinnostuksen.  Tykkään perusukistani silti kovasti. Kavennukset ovat pohkeessa, malli on melko konstailematon, mutta kiva.  Lanka on valmiiksiraidoittuvaa 7 –veljestä luumun ja violetin sävyissä, puikot kolmoset  sekä kolmepuolikkaat ebenpuiset sukkatikut. Lankaa kului 188 grammaa.

Tyttärellä on uusi violetti takki. Siksi äidin oli pakkoa neuloa siihen hyvin rimmaava pipo, vaikka pipoja lapsella on jo hyvä laatikollinen. Materiaalina käytin Sublimen lankoja,  Extra fine merino woolia, sekä valaannahkan väristä Lustrous extrafine merinoa, joka on uusi tuttavuus ja jännittävä koostumukseltaan. En kuitenkaan täysin rakastunut viimeksi mainittuun lankaan. Jollain tavalla se on huono ja joustamaton neulottava. Tämmöisessä pienessä työssä se ei tietenkään haittaa, mutta en siitä villatakkia lähtisi työstämään. Malli on oma, sillä en mukamas Ravelrysta löytänyt mitään kivaa pipomallia pirpanalle. Lankaa kului 77 grammaa, puikkoina käyttelin kolmepuolikkaita sukkatikkuja. Neuloin pipoon korvaläpät talven kerhomatkoja ajatellen. Tupsusta tein aluksi hehtaarin kokoisen ja jouduin sitä puolituntia nyrhimään saksilla sieltä-täältä, että kehtasin kiinnittää paikalleen. En tiedä tykkääkö tytär erityisemmin (huomioi ilmeet), mutta äiti tykkää, ja sehän nyt on hyvä että edes puolet porukasta on innoissaan, surullisempaa olisi jos kukaan ei tykkäisi. Suunnitelmissa on täydentää settiä myöhemmin lapasilla ja sukilla siitä violetista vuosikerta-Woolista, joka on marinoitunut laatikossa vuoden jos toisenkin.

Edellispäivänä pääsin onnekseni irti violetin oravanpyörästä, ja aloin neulomaan vihdoin sitä vauvan haalaria vihreästä Cascadesta, nyt kun muutamia supistuksiakin on havaittu, ettei vaan jäisi viimetinkaan. Haalarin vartalo-osa on valmis, mutta hihat ja lahkeet odottavat kunnes Vapaa Valinta aukeaa, sillä mulla ei ole sellaisia kummallisuuksia kuin neljäpuolikkaat sukkapuikot, vaikka kaikki maailman puikot mulla varastoissa melkein onkin. Haalari näyttää kyllä tosi pieneltä, mutta mitat täsmäävät mallipiiroksen kolmekuisen mittoihin.  Mene ja tiedä, pianhan se nähdään mahtuuko.

Novitan uusin lehti oli aivan upea, sekä ohessa tullut sukkalehti myös. Upeita malleja oli sivut pullollaan.  Aion tehdä jotain,  jos vaan annetaan. En halua kuulostaa liian mahtipontiselta, sillä sen kauan odotetun nyytin arvioituun saapumispäivään on alle viikko. Sitten tahdin määrää pieni ja sen isosisko… Mikäli kaikki menee hyvin, sillä mikään tämmöinen ei ole itsestään selvää. Nöyränä, mutta silti totaalisen malttamattomana odottelen, sillä tässä tilauksessa viikko saattaa yhtä hyvin olla kolme viikkoa…

Uuden kodin eteiseen tulevan puusohvan maalaus on suoritettu onnistuneesti, ja siihen tuleva vaahtomuovipatja ostettu ja leikattu sopivan kokoiseksi. Päällinen pitäisi vielä ommella. Joulumyyjäisten kauratonttujen valmistusta varten sain enemmän kauraa kuin jaksan kantaa, hienoa! Eräs beige neule odottelee vihreän villahaalarin valmistumista. Ei nämä käsi- tai kotityöt tekemällä lopu, siispä tuulta päin! (Ja nimenomaan tuulta päin, kun en missään nimessä halua olla kaksimielinen, saati mennä tulta päin edes mielikuvissani).

Sweet dreams are made of this, eli  kaikkea vaaleanpunaista tarjolla tänään, vaikkei vuodenajan väreihin lainkaan sovikaan.  Sen sijaan sopivasti viikkoa ennen erään pienen tytön kolmevuotis-synttäreitä aloin neulomaan Olearia-villatakkia muutaman vuoden laatikossa marinoituneesta ihanasta Sublimen Baby Cashmere Merino Silkistä. Tuota marjapuuronpunaista lankaa oli tasan neljä kerää, ja tiukan ynnäilyn jälkeen uskoin määrän riittävän neuleeseen.  Kuinkas kävikään! Neuletakki valmistui nopeasti neljässä päivässä Agatha Christien äänikirja seurana, mutta jo kainaloissa aloin jännittää kuinka pitkään helmaan lanka riittää.  Minulle erittäinkin sopivasti Olearia –malli on saumaton, ja  se neulotaan ylhäältä alas, joten langan tarkka kuluttaminen on mahdollista. Jos sitä lankaa on kuitenkin auttamatta liian vähän, ja sen hankinnastakin monta vuotta, on pakko keksiä uusia ratkaisuja. Sovitin siis neuletta tyttärelle ja totesin sopivan pituiseksi hänelle, vaikkakin aavistuksen väljäksi(ei kuitenkaan liian). Eipä kai  kaksi- ja kolmivuotiaan leveydessä niin valtavaa eroa olekaan. Olearia mallina oli niin selkeä ja kiva (nopeakin) neulottava ja Sublimen ylellinen vauvalanka jälleen niin miellyttävä työstettävä, että harkitsen vakavasti uusintayritystä samaisesta langasta yhdellä ekstrakerällä tietysti. Ehkäpä tuo ihastuttava kolmivuotias saa jouluksi oman Oleariansa tädin neulomana.  Kaikki riippuu tietysti vallitsevista olosuhteista välillä loka-joulukuu. Vielä siis ollaan odottavissa tunnelmissa, mutta suhteellisen pian saamme toivottavasti sen kauan odottamamme perheenlisäyksen tälle puolelle, sitten nähdään miten arki lähtee rullaamaan uudella koostumuksella.  Nellan Olearia on siis neulottu käyttäen 3,5 mm:n ja 4 mm:n puikkoja, kulutus tasan 200 grammaa. Kaiken materiaalin käytin viimeisiä metrejä myöden.  Nyt vasta sain tehtyä ensimmäisen projektisivun Ravelryyn, tästä neuleesta, vaikka kyseisillä sivustoilla olenkin hillunut jo pari vuotta ja risatkin.

Pahoitteluni selkäkuvan tutista. Äidin oli pakko hiukan lahjoa, jotta sai räpsittyä äkkiä edes muutamaan melko onnistuneen kuvan. Tutti kun on varattu enää erikoistilanteisiin ja yritetään sitä välttää kotona (tai äiti ja iskä yrittävät).

Takin napit löytyivät Porista, Nappi ja Nauha-putiikista. Olearia mallina on kyllä niin helppo ja kiva, että suosittelen kaikille! Kokojakin löytyy runsaasti.

Koska villatakin kanssa meni pikkaisen sähellykseksi, jouduin ostamaan 3-vuotiaalle lahjan, ettei tyhjin käsin tarvinnut lähteä onnittelukäynnille. Prinsessakirjan lisäksi sain leipoa kaksi kakkua, toisen lastenkutsuille ja toisen sukulaisten vierailuja varten. Keskeinen tarveaine oli Wiltonin pinkki pastaväri; sillä saa kerman upean väriseksi. Vetoaa myös vähän vanhempaan prinsessaan. Leipurintaitoni eivät läheskään ole sitä mitä toivoisin, joten koristeruusut ostin valmiina kaupasta. Joskus olen yrittänyt itse vääntää marsipaaniruusuja, mutta siihen hommaan upposi tuhottomasti aikaa, eikä lopputuloskaan ollut järisyttävän onnistunut. Ehkä sitten joskus… Lastenkutsuille tein tuollaisen perinteisen karkkikakun. Pursotus- ja täytevinkkejä katsoin ihanasta Taikinataivas-blogista. Miten joku voi olla noin taitava?

Kolmivuotissynttäreiltä (siis silloin ekapäivänä, menimme tyttären kanssa nimittäin vielä toisenakin päivänä) suuntasin paikalliseen uuteen lankakauppaan neulontakerhoon. Kyseessä on tietysti Luovat Langat –kauppa ja tempauksen alkuunpanija Teetee, joka on kivalla tavalla keksinyt  järjestää muutaman kerran vuodessa neulojat yhteen ja ehkäpä markkinoida lankojaan neulojille. Olin tosi innostunut kerhosta, vaikka olinkin harmillisesti semmoisessa nuhassa että olin miltei ääneni menettänyt ja raakuin kun varis vierustoverille, jolta olin saanut mukavan kommentinkin edelliseen kirjoitukseeni. Tosi mukava on nähdä toisia neulojia, kun välillä tuntuu että olen ainut nuorehko neuloja tässä kylässä ja kaveripiirissä. Tämä ilmiö on sinänsä outo, koska blogimaailmassa surffaillessa tuntuu että neulovia naisia, kaikenikäisiä, kasvaa joka puskassa. Omassa kaveripiirissäni ei taida olla kuin yksi neuloja-virkkailija. Ensimmäisen neulekerhon teema oli villasukka, eikä ihan mikä tahansa, vaan ballerina-sukka. Sukan neulominen aloitettiin kärjestä, mikä ei itselleni ollut tuttua, ohjekin oli kirjoitettu vähän erikoisesti, mutta alkuun sillä pääsi, kunhan ensin tavaili rauhassa. Sukat ovat vielä kesken, sillä olen virkannut mattoja koukku sauhuten, mutta pitänee yrittää saada ne valmiiksi ennen seuraavaa kerhokertaa, joka on vähän ennen ensi kuun puoliväliä. Kerhoilta omalla kohdallani toteutuu, jos en ole lähtenyt jakautumaan Porin suuntaan.  Ilmoittautunut olen kuitenkin.

Lipaston maalaus onnistui hienosti, ja entinen kirsikkapuun väri peittyi pinkin alle. Tytär sai näin uudistetun lipaston, aika näyttää tuleeko sinne vaatteita, leluja vai jotain muuta sälää. Ylemmässä kuvassa muokkaamaton kuva lipastosta, jossa sävyt näyttävät aavistuksen valjuilta. Jälkimmäiseen kuvaan yritin muokkailla kuvankäsittelyohjelmalla värejä niin, että ne muistuttavat mahdollisimman paljon todellisia. Raitainen tapettikin vilahtaa, olen jo tottunut siihen ja se näyttää mielestäni kivalta noin yhdessä seinässä. Tytär ainakin tykkää. ’Hieno’, hän toteaa aina astuessaan tulevaan huoneeseensa. Lipasto on maalattu sävytetyllä Helmi-kalustemaalilla, käytin pientä telaa ja sutia joissain kohdissa. Hiomistyö oli taas pikkaisen tylsä, itse maalaus on hauskaa. Nyt olen saanut suuremman urakan, ison puusohvan hiomisen päätökseen. Tuossa eteiseen tulevassa sohvassa on jo pohjamaalikerroskin, seuraavaksi valkoista Helmiä sutikoimaan.  Hommaa siinä vielä on, pinnoja sohvassa on monta kymmentä ja niiden rääppimiseen menee pieni ikuisuus. Toivotaan että kaksi Helmi-kerrosta riittää! Pinkki lipasto on paikoin kolmeenkin kertaan maalattu, erillistä pohjamaalia en siinä käyttänyt.  Puusohvasta huomasin, että pohjamaalin pinta jää melko karheaksi, ehkäpä siihen tarraa kalustemaali hanakammin kiinni.

Raitatapetin lisäksi Nellan huoneessa on pinkkejä Afrikan eläimiä boordissa, joka kulkee lattianrajassa ikkunan alla. Eläimet ovat samaa sarjaa tapetin kanssa, joten rimmaavat hienosti yhteen. Onneksi tytär tuntuu jakavan pinkki-innostuksen äitinsä kanssa, ainakin toistaiseksi. Katsotaan uudemman kerran muutaman vuoden päästä!

Talomme taitaa sittenkin joskus valmistua, vaikka välillä tuntuu uskomattomalta ajatella että onko tämä todella meidän!  Omalle maulle onnistuneita valintoja on tullut tehtyä, nythän ne vasta tosissaan näkee kun kaapit ja pintamateriaalit alkavat olemaan paikoillaan. Monta rautaa on tällä hetkellä tulessa, laskettu aika tuntuu olevan rajapyykki vähän kaikelle tekemiselle. Tuntuu kuin mitään, ainakaan omassa elämässä, ei voisi tapahtua sen jälkeen.  Kaikki pitäisi ehtiä ennen. Muuttoa emme toki ehdi ennen, emmekä yritäkään. Jouluksi kotiin kuulostaa paremmalta, ja sellaiselta, että tavarat saattavat olla jonkinlaisessa järjestyksessä kaamean kaaoksen sijaan. Nyt tyttären kanssa leipomaan sämpylää, vaikka kävelenkin tänään ensimmäistä päivää tässä odotuksessa kuin ankka. Vielä reilu viikko katsoin myötätuntoisena äitiyspolikäynnillä nuorta naista, jonka eteneminen oli äärimmäisen vaappuvaa, ja ihmettelin minkämoinen tuntemus pakottaa tuon tyyppiseen etenemiseen. No nyt tiedän, eikä yhtään harmita etten vielä tiennyt silloin viikko sitten!