...Sano rukki. Kiitos miehen siskon olen nyt korviani myöten koukussa kehräykseen. Vierailimme tyttären tätösen luona yökylässä, ja kokeilimme miten suvun vanha rukki surisi. Aika epätasaisestihan se alku lähti, eikä vähäisempänä syynä ole ainakaan meikäläisen pirun huono rytmitaju. Luovuttaminen taas ei kuulu heikkouksiini, joten luulempa että opin kehräämään suurinpiirtein sadan vuoden kuluttua, kun ottaa huomioon sen seinästä reväistyn rytmitajuni. Miehen sisko osasi jo perusteet, joten minä kunnostauduin lähinnä suurena hahtuvankatkojana. Huijasimme hiukan, ja käytimme näin alkuun kiekkohahtuvaa kuitutopsin sijasta, ja lopussa tuntui jonkunnäköistä ahaa-elämystä heräävän, sekä kierrettäkin lankaan syntyvän. Saattaa silti olla, että hiki tulee kun topsilta joskus lähden kehräämään. Ensin tietysti pitäisi minullekin löytyä rukki, se on nyt hakusessa. Mansikoita en ekarukista ajatellut maksaa, pitää ensin tavoitella sitä hypnoottista tunnelmaa jollain muulla, kuin tyhjän pankkitilin aiheuttamalla järkytyksellä. Saa siis tarjota! Hahtuvalankoja syntyi kaksi vyyhteä, kumpikin painoi 35 grammaa. Nyt vyyhdet on kasteltu ja kuivateltu, sekä kerätty. Värit on ihanat beige sekä liukuvärjätty puna-oranssi-lime. Jotain meinaan näistä tehdä piakkoin kunhan elokuun juhlahumu ja siihen liittyvät käsityöt on ohitettu.

Harmi etten ottanut rukista kuvaa. Se on niin kaunis!

Lämmittelin ompelutaitojani mekkoja varten lainaamalla äitini ihanaa Berninaa, ja surauttelin itselleni shortsit. Singerilläni ja minulla on pikkaisen riitaa, eikä neiti suostu taipumaan sik-sakille. Äidin kone toimi kuin unelma, joten kolautus maanpinnalle tulee olemaan kova sinä päivänä kun palaan Singerin ääreen. Ompelussani olin tällä kertaa oikein huolellinen, ja olen tyytyväinen lopputulokseen.

Kangas on kymmenisen vuotta vanhaa tummanpinkkiä puuvillaa varastoistani. Väri on niin tämänhetkistä minua, tykkään. Ohjeen otin uusimmasta Suuri Käsityö-lehdestä (nro 7?). Voisin tehdä toisetkin tämmöiset, niin kivat tuli. Noh, vyön keskitakasauma ei ole kuvassa aivan keskellä, eikä kuvaaja sitä tietysti huomannut  kuvatessaan, niin että olisin voinut asetella paremmin. Koitetaan olla huomaamatta!

The Järkyttävyysjuttu oli se, että jouduin tekemään pöksyt kaavakoolla 42. Aikana "ennen kersaa" (EKR) koko 38 oli maaginen maksimi, isompia vaatekappaleita en suostunut edes kaupassa kokeilemaan. Tänä päivänä moinen koko-asia ei paljon paina vaikka, myönnettävä se on, kokoa piirtäessäni pari kertaa nielaisinkin. Hienoa kun on niin monta rakasta kotona, eikä vähäisimpänä ollenkaan se tuorein tulokas hurmaavine hymyineen, että asiat latoutuu tärkeysjärjestykseen. Ja jos en vielä tarpeeksi hehkuttanut, niin täältä pesee kertosäe; Tykkään näistä housuista kovasti, ja omasta siisteysviitseydestä eritoten. Joskus ompelutöissäni kun iskee kiire tai hoppu, niin silloin saattaa lopputulos vähän kärsiä. Nyt ei.

Shortsit ja vauva lähtee huomenna Kuopioon asuntomessuilemaan. Hienoa kun sinne on pitkä matka, niin saa ottaa matkaneuleita mukaan ja toivottavasti edistääkin niitä. Lisäksi mies joutuu kuuntelemaan paljon kehruu-juttuja, joita on varmasti jo kuunnellut tänäänkin kyllästymiseen asti. Mulla mopo keulii niin herkästi näissä käsityöasioissa, onneksi se rakas ymmärtää!