Taidekankaaseen tällä kertaa, ei lankoihin... Jos tiedätte SEN Miina Äkkijyrkän Marimekolle suunnitteleman Kevätjuhla-kankaan, niin tiedätte mitä posti mulle toi toissa päivänä. Olen aina pitänyt Miinan lehmistä, ja nyt sain niitä parin metrin mitalla. Tuosta oranssista ihanuudesta meinaan tehdä olohuoneen seinälle ison taulun pingottamalla kankaan joihinkin kehyksiin... Tai johonkin... Mihin se muuten kannattaa, ja mistä sellaisia isoja kehyksiä edes saisi? Oranssi oli ehdoton valinta sillä tällä hetkellä mun olohuoneessa vallitsevat tummanruskea, beige ja ripaus oranssia ja valkoista. Kaiken kyllä kruunaisi se Ikean kuvaston oranssi-valkoraitainen matto. Pitänee tiedustella kiinnostaisiko poikaystävää sellainen rattoisa lauantai-ajelu Raisioon... :)
Sitten. Tässä erästä tekelettä Cashsoft DK:sta, merinovilla-kashmirlangasta. Lanka on taivaallisen pehmeää, joten voisi kuvitella tekevänsä tästä pienelle lapsellekin jotain. Pienellä varauksella miettisin uskaltaako esimerkiksi Woolista ihan herkkähipiäisimmälle ipanalle vääntää nuttua. Kun itsekin olen aika herkkä kutisemaan (ei sillä, että kyllä tämmöinen "vanha ämmä" silti väkisellään pitelee omatekemiään kutisevia neuleita). Tämän neuleen aloitin lentokentällä kun palasin Lontoosta Suomen maahan abauttiarallaa puolisen vuotta sitten. Jouduin odottamaan kuljetusta kotiin melkoisen monta tuntia, joten muutama rivi tuli väännettyä. Kotiinpaluun jälkeen neule kuitenkin muumioitui laatikkoon. Tähän ei ole mitään mallia, omasta päästä väännän, joten katsotaan keksinkö jotain hauskoja yksityiskohtia esimerkiksi hihoihin. Sileäneuleisena tämä on kyllä hyvä olympianeule, sillä pian alkaa esteratsastuksen seuraus TV:stä.
Siitä vaaleanpunaisesta villatakista on nyt kaikki palaset tehtynä ja se makailee kostutettuna pyyhkeen alla. Kunhan takkinen sieltä kuivuu parin päivän päästä (miten mä aina liioittelen sen kostutuksen kanssa), niin pääsen yhdistelemään ja neulomaan reunuksen siihen pääntielle. Sopivasti valmistuu siis tuo kesäinen takki tänne kesän keskelle...:). Polttelisi kyllä joku ihanan muhkea syys-villatakki...
Uusimmassa Ullassa oli söpöinen Sikuriina-villatakki, jonka haluaisin aivan ehdottomasti tehdä kummitytölleni. Harmi vaan, että ohje on nelivuotiaalle ja kummityttö ei vielä kahtakaan. Joku voisi tietty huomata että turvallista se olisi minun puuskittaisen ja suuntaamuuttavan neuleinnostuksen kannalta aloittaa nyt neule nelivuotiaalle, niin olisi ainakin valmis kun tyttönen täyttää neljä... muttamutta. Olen kyllä aika huono muokkaamaan ohjeita, varsinkin tuota Sikuriinaa, koska siinä oli aikas paljon yksityiskohtia. Jätän asian siis muhimaan.
Nyt on taas paljon ideoita. Yritän siltikin saada noita vanhoja pois alta, ettei ole pelkkiä keskeneräisyyksiä laareissa. Huomenna on taas maratonikin Helsingissä, meikäläisen 11:s. Aina se jännittää yhtä paljon, sillä taitaa se kivun ja epätoivon määrä olla vakio. Maalisuora on siltikin aina yhtä palkitseva. Nöyränä lähden huomennakin sitä kohti.
Siitä vaaleanpunaisesta villatakista on nyt kaikki palaset tehtynä ja se makailee kostutettuna pyyhkeen alla. Kunhan takkinen sieltä kuivuu parin päivän päästä (miten mä aina liioittelen sen kostutuksen kanssa), niin pääsen yhdistelemään ja neulomaan reunuksen siihen pääntielle. Sopivasti valmistuu siis tuo kesäinen takki tänne kesän keskelle...:). Polttelisi kyllä joku ihanan muhkea syys-villatakki...
Uusimmassa Ullassa oli söpöinen Sikuriina-villatakki, jonka haluaisin aivan ehdottomasti tehdä kummitytölleni. Harmi vaan, että ohje on nelivuotiaalle ja kummityttö ei vielä kahtakaan. Joku voisi tietty huomata että turvallista se olisi minun puuskittaisen ja suuntaamuuttavan neuleinnostuksen kannalta aloittaa nyt neule nelivuotiaalle, niin olisi ainakin valmis kun tyttönen täyttää neljä... muttamutta. Olen kyllä aika huono muokkaamaan ohjeita, varsinkin tuota Sikuriinaa, koska siinä oli aikas paljon yksityiskohtia. Jätän asian siis muhimaan.
Nyt on taas paljon ideoita. Yritän siltikin saada noita vanhoja pois alta, ettei ole pelkkiä keskeneräisyyksiä laareissa. Huomenna on taas maratonikin Helsingissä, meikäläisen 11:s. Aina se jännittää yhtä paljon, sillä taitaa se kivun ja epätoivon määrä olla vakio. Maalisuora on siltikin aina yhtä palkitseva. Nöyränä lähden huomennakin sitä kohti.
Kommentit